VÄHÄN PAREMPI TORSTAI

Pakko alottaa postaus symppislejjonalla, joka on bongattu NK:lta. Oltiin sunnuntaina tsekkaa NK:n joulukoristeet ja olihan ne aika hulppeet. Joulupukkikin oli päässy paikalle ja lastenvaunujonot oli sen mukaset. Puhuttiin varmaan tunneista, mitä lapsiperheet joutu oottelemaan päästäkseen istuu pukin polvelle. 

Mutta takas arkeen: taas on yks viikko melkein pulkassa. Päivät on heittäny kyllä ihan kuperkeikkaa… Yhtenä meinasin purskahtaa itkuun ruokapöydässä, tänään paistoin lettuja hymy korvissa. Yritän kuitenkin unohtaa noi heikot hetket ja keskittyy niihin hyviin. Tänään niitä hyviä hetkiä oli harvinaisen monta.

Aamulla oli tyttöjen suomitunti. Kotiuduttuani olin pitkästä aikaa yksin talossa! Perheen äiti työskentelee kotona, mistä johtuen en osaa rentoutuu, vaan joudun pitää yllä ahkera au pair –roolia, vaikkei mitään tekemistä oikeesti oiskaan. Tällä kertaa hostäiti oli kuitenki järkkäilee konttorillaan firman juhlia, jotka oli illalla. Laittaisin lapset unille, koska myöskään hostiskä ei tulis olee kotona.

Iltapäivästä lasten kaa väsättiin lettutaikina ja pelattiin lautapelejä. Sainpa myös auttavia käsiä letunpaistoon: ja kätevästihän se sujuikin ruotsinkielisten joulubiisejen tahdissa! Ihan älyttömän huippu fiilis! Just tätä olin toivonu syvissä haaveissani: rentoo yhdessäolemista. Koko ilta oli täynnä hymyjä ja naurua.

Muuten niin täydellisen illan pilas taas televisio. Montakohan kertaa se on aiheuttanu meille eripuraa? Lupasin, että lapset sais kattoo telkkaria sen aikaa, kun siivoon keittiön ja raivailen jälkiä. Mutta kun TV:n sammuttamisen aika saapui, alkoi tuttu väninä: ”Tää on just meidän lempiohjelma!”, ”Me katotaan aina tää, pitää meidän nytkin saada!”. Aikamme taisteltiin, kunnes päästiin jonkinlaiseen yhteisymmärrykseen. Perheen nuorin pääty lopulta unille tavallista myöhemmin, mutta tuskin siihen nyt tulee kuolemaan. Onneks muuten nukuttaminen suju niin sulavasti, että toi riitaepisodi vähän haihtu mielestä.

Näin tänään. Lauantaina ois uusintakierros, koska vanhemmat on illan poissa. Huomenna vietän kuitenkin rentouttavaa vapaapäivää... Ihanaa kohta alkavaa viikonloppua kaikille!

/Amanda

100 PÄIVÄÄ

Tukholmalla ja mulla on tänään 100. päivä –päivä. Aikamoinen matka takana. Oon löytäny itestäni monia uusia puolia: oppinu tuntemaan omat vahvuudet ja heikkoudet. Sietämään paremmin epäonnistumista.

Kun suunnittelin lähtöä au pairiksi, tiesin, että tulisin kohtaamaan monia epämiellyttäviä tilanteita. Joutuisin poistumaan mukavuusalueeltani ja kokeilemaan rajojani. 

Kuten oon monta kertaa täällä maininnut, stressaan ihan liikaa. Siis ihan tyhmistä asioista! Oonkin välillä henkisesti ja fyysisestikin aika tiukoilla. Multa on kysytty, että miksi en vaan vältä tilanteita, jotka aiheuttaa mulle stressiä? Mutta sillon en vois elää elämää, jota haluan elää. Jos joku ei oo mun juttu, oon ainakin todennut sen. Ei tartte harmitella, että miks en menny, kokeillu, uskaltanu... Jotta voisin toteuttaa unelmiani, on mun uskallettava hypätä tuntemattomaan. Ja useesti laskeudunkin rysähtämällä. Onneks vastoinkäymisiin ei kuitenkaan kuole. Uskon, että ne kasvattaa.  Ja onneks joukkoon mahtuu niitäkin aurinkoisia päiviä, jolloin voisin riemuita koko maailmalle, miten onnellinen oon.

Näihin 100 päivään mahtuu monta hetkeä, jolloin ois tehny mieli pakata laukku ja lähtee kotiin. Niinhän se ois ollu helpoin? Mutta mun on tosi vaikee luovuttaa. Puren hammasta, itken ja ahdistun, mutten anna periksi. Oli se sitten sitä kuuluisaa suomalaista sisua tai muuta periksiantamattomuutta…

Tiedän, että tuun ikävöimään tätä kaikkea. Arkea, joka maistuu välillä puulta. Ihmisiä, kotikulmia, ihmisvilinää... Niinhän se menee: sitä luulee, että ruoho on vihreämpää aidan toisellapuolen. Koskaan ei oo tyytyväinen siihen mitä on. Oon tyhmä, kun lasken vaan päiviä kotiinlähtöön. Munhan pitäis olla surullinen, että joudun jättämään tän kaiken! En pysy enää palata tähän elämään. Miten siis saisin imettyä itseeni Tukholma-elämää niin paljon, että ei tulis heti ikävä?
Siinäpä mun loppuajan missio.

/Amanda

UUTISIA

Nokkelimmat on ehkä bongannu blogin sivupalkista, että siellä ei enää lue viettää välivuottaan au pairina (elokuu-helmikuu). Kun lähden kotiin joulukuussa, sinne myös jään.

Päätös syntyi noin kuukausi sitten, mutta mun mielessä ajatus oli hautunut jo pitkään. Tosiaan, viikkoja viikkoja sitten hostisä kysyi oonko jo ostanu jouluks menolipun. Ja olinhan mä, paluulippua en kylläkään. 

Perheen entinen auppari on tulossa takaisin huhtikuun lopussa ja jos mä oisin lähteny helmikuun lopussa, ois perhe pari kuukautta tyhjänpäällä. Kysyin, oisko perheen helpompi löytää au pair joulukuu-huhtikuu -aikajaksolle kuin vain pariksi kuukautta. Ja olishan se lapsillekin helpompi, ettei naama vaihdu liian tiuhaa tahtia.

Päätös oli syntynyt. Nyt oon älyttömän helpottunut, sillä mulle joulun jälkeen takas palaaminen ois ollu vaikeaa. Enkä ois voinu nattii Suomivisiitistä, koska olisin vaan laskenu jäljellä olevia päiviä. Mutta ikävä jää ihmisiä, jotka tänne jää!

Suomessa aion hakee töitä, lukee pääsykokeisiin ja mahdollisesti osallistuu avoimen ruotsikurssille. Elää stressitöntä arkea. Täällä pikkujutut on kasvanu mun päässä semmosiin mittasuhteisiin, että hyvää päivää. Vaadin itseltäni liikaa ja ylianalysoin kaikkea. 

Nyt helpottunut olo, vaikkakin 38 päivää tuntuu ikuisuudelta.

/Amanda

HYVÄSTI LOMA

Loma on ohi. Poimin tänä aamuna väsyneen hostperheen lentokentältä. Huomenna alkaa siis arki. Mutta sitä kestääkin sitten enää 40 päivää! Joulu on niin ihanan lähellä! Tänään kuunneltiin jo lasten kanssa joulubiisejä ja tanssittiin olkkarissa. 

En oo kirjotellu tänne mitään pitkään aikaan. Syynä se, että houkuttelevampaa on ollu käpertyy sohvannurkkaan täkin alle ja katella telkkarisarjoja kuin alkaa kirjotella blogia. Mutta pähkinänkuoressa, mitä mä tein 2,5 viikon aikana?

TO-MA: Pikkusisko oli Tukholmassa. Tsekattiin Skansen, shoppailtiin, tehtiin sushia, kierreltiin Vanhassa Kaupungissa, tehtiin pikavisiitti maailmaan suurimpaan IKEA:an, vietettiin leffailtaa, HENGAILTIIN. Ihaninta oli just se, että sain vaan olla Matskan kanssa: ihan niinku aina ennenkin. Ja tietty mätettiin urakalla irttiksiä! Me molemmat ollaan tunnetusti sokerihiiriä. Candy Kingillä oli kampanja, että saa täyttää semmosen kulhon 69 kruunulla (muuten n. 110 KR/KG). Me tungetaan karkkii siihen kippoon niin paljon ku pystyy! Hakataan karkkilapiolla ja tasotetaan kädellä, ku myyjä kääntää pään. Täytetään pienimmätkin rakoset pikkukarkeilla! Olin tukehtuu nauruun, kun kuljetin meidän karkkikekoa kassalle... Tasapainoilusuorituksesta melkein kymppi, niin piripintaan oltiin se täytetty. Vaan muutama nami jäi matkan varrelle. Ja painohan se taideteos reippaasti kilon! 



MA-PE: Maailman pahin angsti, masennus ja koti-ikävä. Alotan suursiivousurakan ja ahdistun lisää: hirveesti duunii ja en oo tyytyväinen työnjälkeen, vaan vaadin iteltäni kymppisuoritusta. Eli ei mikää läpihuutojuttu... Onneks pääsen purkaa stressii salille.

PE-SU: Kaks parhaista ystävistä tukee moikkaamaan. Shoppaillaan, syödään, kahvitellaan ja kierrellään Tukholmassa. Ihana viikonloppu, joka meni ihan liian nopeesti! Tytöt lähti jo sunnuntaiaamuyöstä kohti Arlandaa. Mä siivoon kuin höyrypää koko sunnuntain.

MA-LA: Viimeisen viikon ekat päivät voin käyttää oikeesti lomailuun ja stressittömään löhöilyyn. Sain tehtyy kaikki suuret duunit pois alta ja vihdoin pystyin rentoutuu potematta huonoo omaatuntoo. Kävin sailla nii paljon ku jaksoin ja näin aupparityttöjä. Loppuviikosta vielä pyyhin pölyjä, imuroin ja luuttusin - voilà! Tajusin myös, miten onnekas oon, kun oon saanu tutustuu täällä tiettyihin ihmisiin! Ja miten tärkeitä niistä on mulle tullu.

Siihen meni loma, yhdessä silmänräpäyksessä. Jospa tulevatkin viikot menis yhtä nopeesti...

/Amanda

PS. Kaikki kuvat Skansenista.

KYYNELEITÄ

Oon mainostanu täällä monta kertaa, että mun ihana pikkusisko tulee käymään 25.-28.10. Julmaa, miten aika voi kulua nopeesti! Vasta äsken istuttiin vierekkäin olkkarin sohvalla ja mätettiin kilpaa irttiksiä. Ihan niinku aina ennenkin. Mutta nyt oon taas yksin.

Sitä jännitystä, kun seison saapuvien aulassa ja nään taululta että Helsingin kone lähestyy... ja on laskeutunu! Tuijotan aukeavia ovia ja odotan näkeväni keltapipoisen tytön. Vartin päästä ovista alkaa kävellä Finnair-businessmiehiä. Ja vähän ajan päästä se keltapipoinen tyttö. Purskahdan itkemään onnesta. Tätä hetkee oon oottanu enemmän kuin mitään muuta pitkään aikaan.

Tänä aamuna saatoin siskon junalle. Ja koska oon tunnettu yliherkkänä itkupillinä, en osaa lopettaa haikeeta nyyhkimistä. Sydäntä puristaa. Mulla oli niin ihanat kolme kokonaista päivää, että en ois halunnu niitten loppuvan.



Laitan paljon kuvia ja lisää tekstiä meidän viikonlopusta pikapuoliin. Nyt yritän koota itteni ja ajatella, että nään ton suloisen naaman reilun 1,5 kuukauden päästä uudelleen. Mukavaa alkanutta viikkoo kaikille!

Hälsningar,
Amanda

PÄIVITYSPAHOITTELUT

Sergelin tori tänään klo 10.30 oli yhtä tyhjä kun mun pää. Kauhee häpeä mun päivityslaiskuuden takia. Pahoittelut! Mutta motivaatio on hukassa, kun ei ole mitään kirjoitettavaa! Päivät ja viikot on kulunut niin rutiinilla: oon heränny, pessy pyykkii, pedannu petejä, vaihtanu lakanoita, imuroinu, luutunnu, käyny salilla, laittanu ruokaa, leiponu, askarrellu lasten kanssa, rakennellu legoja ja nukkunu. Mindblowing. Alla mun upee Halloween-askartelusuoritus :D

Viime viikonloppuna pääsin vihdoin tutustuu Tukholman yöelämään. Illan päätteeks talsin Stokiksen katuja paljain jaloin, kun korkkareiden ja mun yhteiselämä oli liian kivuliasta. Ja tietysti vilustuin. Mutta iltaan mahtu vaikka minkälaista hämärää juttua, että onpahan taas mitä muistella kiikkustuolissa!

Tällä hetkellä fiilis on korkeella: enää 4 päivää ja sisko tulee moikkaamaan! Pääsen vähän lomailee, jes! Mun on myös tarkotus alottaa herkkujenvähennysoperaatio: eli ei mitään makeeta nyt ainakaan kuukauteen. Poikkeuksena tietty siskon Ruotsiin hinaama julmeton irttispussi. Vähän oon jo rajottanu viime viikkojen aikana tota makeen syöntii, mutta ei oo munlaiselle karkkihiirelle helppoo! Perheen suomimummon perjantaina mulle kiikuttama karkkipussikin oli parissa päivässä historiaa. Joudun mussuttaa purkkaa pussitolkulla vierotusoireisiin.

Kuulin, että Suomeen on satanu ihan hyvä määrä lunta! Nauttikaa siitä valkeudesta, kunnes se taas sulaa pois! Täälläkin oli kuulema sadellu jotain lumentapaista, mutta multa se on menny kyllä ihan ohi. Eikai me niin etelä-Tukholmassa olla, että vaan pohjosessa satelee jo ensilumet? :D

Hälsningar,

Amanda

STRESSI ISOLLA ÄSSÄLLÄ

Viime viikkoina oon ollu ahdistunu ja stressaantunu potenssiin sata. Mun on tosi vaikee ottaa rennosti kotona, koska koko ajan päässä pyörii ajatukset 'mitä pitäs tehdä', 'mitä perhe aattelee, kun en tee mitään', 'mitä kaikki ajattelee musta ylipäätään'. Ja vaikka mulla on vapaa-aikani, niin en osaa nauttia siitä, kun huono omatunto kolkuttaa kuitenkin. En pääse eroon mun au pair-roolista, ellen oo yksin tai jossain muualla kuin kotona. 

Ratkaisuks tähän oon lähteny aina muualle purkaa stressiä. Siks salilla käynti on mulle tosi tärkeetä: eri ympäristö ja asia johon keskittyy aupparina olon sijasta. Tai sitten tietysti ihanien suomityttöjen seura piristää varmasti! Niin - ja ruoka. On mahtavaa, että oon löytäny ihmisiä, joiden kaa klikkaa ja joille voi kertoo kaiken!

Aina, kun tekis mieli heittää pyyhe kehään, ajattelen 24. päivää tätä kuuta. Perhe lähtee 2,5 viikkoa Thaimaahan, ja mä saan omaa lomaa. Ja samaisena torstaina myös mun sisko saapuu Tukholma-visiitille. En malta odottaa sitä hetkeä, kun kävelen siskoo vastaan lentokentällä! Varmasti en välty kyyneleiltä.

Hälsningar,
Amanda